7.2.2002

Itä-Suomen hovioikeuden päätös 8.2.2001

Hovioikeus toimitti käräjäoikeudesta valitusteitse sen ratkaistavaksi tulleessa rikosasiassa pääkäsittelyn, johon asianomistaja A oli kutsuttu saapumaan henkilökohtaisesti asian selvittämiseksi. Ennen pääasian ratkaisua julistamallaan päätöksellä hovioikeus velvoitti valtion varoista ennakkomaksua sanotun tehtävän suorittamista varten saaneen A:n maksamaan takaisin valtiolle liikaa saamansa ennakon ja osoitti hänet hakemaan muutosta päätökseen Korkeimmalta oikeudelta valittamalla.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Marja-Liisa Karotie ja Terho Turunen sekä määräaikainen hovioikeudenneuvos Heimo Kiviranta. Valmistelija Eero Antikainen.

Perustelut

Valtion varoista maksettavista todistelukustannuksista annetun lain 10 §:n mukaan muutosta todistelukustannusten korvausta koskevaan tuomioistuimen päätökseen tai tuomioon haetaan valittamalla oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 42 §:ssä säädetyllä tavalla. Tämän pykälän 1 momentissa säädetään muun muassa, että joka ei tyydy päätökseen, joka koskee todistajalle tulevaa korvausta, saa hakea muutosta valittamalla. Ensiksi mainitun lain 3 §:n nojalla jälkimmäisessä lainkohdassa sanottu koskee myös henkilökohtaisesti asian selvittämiseksi tuomioistuimeen kutsutulle asianomistajalle tulevaa korvausta.

Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 42 §:n 1 momentissa säädetään vain pääasiasta erillisestä muutoksenhakuoikeudesta. Siinä ei sitä vastoin säännellä itse muutoksenhakumenettelyä, kuten kysymystä siitä, haetaanko hovioikeuden ensimmäisenä oikeusasteena tekemään todistelukustannusten korvausta koskevaan ratkaisuun muutosta pyytämällä Korkeimmalta oikeudelta valituslupaa vai suoraan valittamalla. Tämä kysymys ratkaistaan oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 2 §:n nojalla. Sanotun pykälän 1 momentin mukaan sen, joka tahtoo hakea muutosta hovioikeuden tuomioon tai päätökseen sinne valittamalla tai kanteluteitse saatetussa asiassa, on pyydettävä siihen lupa Korkeimmalta oikeudelta. Saman pykälän 2 momentin mukaan hovioikeuden ensimmäisenä oikeusasteena ratkaisemassa asiassa muutosta haetaan valituslupaa pyytämättä. Oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 2 §:n säännöksiä on perusteltua tulkita siten, että valituslupa on tarpeen silloinkin, kun valituksen kohteena oleva ratkaisu koskee vasta hovioikeudessa tehtyä vaatimusta tai muuta vasta hovioikeudessa ratkaistua kysymystä, jos se liittyy läheisesti pääasiaan, joka on valittamalla tai kanteluteitse saatettu hovioikeuden ratkaistavaksi (HE 106/1978 vp. s. 13).

Valituslupaa pyytämättä voidaan siis oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 2 §:n mukaan valittaa vain niissä asioissa, joissa oikeudenkäynti pannaan vireille hovioikeudessa. Hovioikeuden muutoksenhakuasteena käsittelemissä valitus- ja kanteluasioissa on sallittua esittää vasta hovioikeudessa eräitä pääasiaan liittyviä tai pääasian käsittelyn järjestämisestä johtuvia vaatimuksia. Tällaisten vaatimusten johdosta tehtäviä ratkaisuja, joissa on todistelukustannusten korvausta koskevan asian tavoin usein kyse ainoastaan lainsäädännön kaavamaisesta soveltamisesta, ei ole muutoksenhakumenettelyn osalta syytä rinnastaa tyypillisiin hovioikeuden ensimmäisenä oikeusasteena käsittelemiin pääasioihin. Tätä ei myöskään edellytä perus- ja ihmisoikeuksiin sisältyvä vaatimus oikeudenmukaisesta oikeudenkäynnistä.

Kysymyksessä oleva hovioikeuden ratkaisu koskee hovioikeudessa toimitettavaan pääkäsittelyyn henkilökohtaisesti asian selvittämistä varten kutsutulle asianomistajalle valtion varoista suoritetun ennakkomaksun palautusvelvollisuutta. Rikosasia, johon ratkaisu liittyy, on saatettu hovioikeuteen valittamalla. Kyse ei siten ole hovioikeuden ensimmäisenä oikeusasteena käsittelemästä asiasta. Sen vuoksi ratkaisuun haetaan muutosta Korkeimmalta oikeudelta valituslupaa pyytämällä. Hovioikeuden antama valitusosoitus on näin ollen virheellinen.

Päätöslauselma

Hovioikeuden valitusosoitusta oikaistaan siten, että todistelukustannuksia koskevaan päätökseen voidaan hakea muutosta Korkeimmalta oikeudelta valittamalla vain, jos Korkein oikeus myöntää valitusluvan. Oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 3 §:n mukaan valituslupa voidaan myöntää ainoastaan, jos lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa tapauksissa tai oikeuskäytännön yhtenäisyyden vuoksi on tärkeätä saattaa asia Korkeimman oikeuden ratkaistavaksi taikka jos siihen on erityistä aihetta asiassa tapahtuneen sellaisen oikeudenkäynti- tai muun virheen takia, jonka perusteella ratkaisu olisi purettava tai poistettava, tahi jos valitusluvan myöntämiseen on muu painava syy.

A:lle varataan mahdollisuus täydentää muutoksenhakemustaan niillä syillä, joiden nojalla valituslupa tulisi hänelle oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 3 §:ssä säädetyillä perusteilla myöntää. A:n on toimitettava täydennyskirjelmänsä Korkeimman oikeuden kirjaamoon viimeistään kolmantenakymmenentenä päivänä tämän päätöksen antamispäivästä. Jos kehotusta ei noudateta määräajassa, asia voidaan kuitenkin ratkaista.

Kysymys valitusluvan myöntämisestä siirretään tällaista asiaa Korkeimmasta oikeudesta annetun lain 7 a §:n 2 momentin mukaan käsittelevän jaoston ratkaistavaksi.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Anja Tulenheimo-Takki, Kari Raulos, Eeva Vuori, Gustav Bygglin ja Pertti Välimäki. Esittelijä Sami Myöhänen.